Mutta Mirta….

Minä olen Mirta. Anisan nuorempi sisko ja pikku-Saran isosisko.  Minulla on kaksi veljeä. Riiko, joka söi karvamadon, ja Manu, joka veistää vuoroin puisia pikku-ukkoja, vuoroin siipiä halkoliiterissä. Riiko asuu talvet Helsingissä sokeainkoulussa ja Manu kirjoittelee  koulukirjoihinsa Kiveksis Ale.

Perheen synty

Lise syntyi suutarin torppaan järven taakse, mutta vastapäiselle rannalle, kylän keskelle, syntyi talollisen poika Benjamin kaksi vuotta myöhemmin. Kun Lise opetteli uimaan järven toisella puolen, Ben polskutti käsipohjaa vastakkaisella rannalla.

Kyläläiset nimittelivät huusholliamme Pappilan mäeksi, koska Benjamin ja Lise saivat herätyksen kesken vaikeuksiensa. Pappilan mäellä tarkoitettiin hihhuliseurakuntaa, kun taas pilkkaaminen oli kylän ainoa oikea ja alkuperäinen uskonto.

Pilkka levisi suusta suuhun, ivan siemenet lentelivät tuulessa peltojen yllä, leijailivat kesäöinä kammareihin ja itivät torajyvinä sydämistä. Myöhemmin ne kukkivat kilvan toisten, kaltaistensa seurassa yhteisen auringon alla, mutta joskus joku tulisi vetämään vielä pilkkaakin pidemmän korren. Lise ennusti:

-Jotkut lentävät vielä perseelleen.

 

Lapset

Lise ja Ben saivat vielä yhden lapsen . Hän sai nimekseen Sara, vaikka Sade olisi sopinut paremmin. Syntymää seurasi kuuden päivän yhtäjaksoinen sade. Viljapellot lakosivat, metsäpolut katosivat saviseen velliin, vesi virtasi putouksina ränneistä ja piiskaksi sorateihin railoja.

Kun Saran hampaat alkoivat kasvaa, Anisa rahtasi peräkammarin porstuassa tarkistamassa vaunuissa tuhisevaa syöttilästä, joko siltä syöksyisi terävät kulmahampaat ikenistä.

 

 

 

Mutta Mirta…

Lapsi putoaa maailmaan kuin linnunpoika räystään alta, omille siivilleen.

– Oli tyhjää. Huutoa.

Kun sumu vähitellen hälveni, huomasin, että me olimme oma planeettakuntamme: Lise, Benjamin, isosisko Anisa, ja kymmenkunta vuotta vanhemmat veljemme Riiko ja Manu.

Riikoa näki vain jouluisin ja kesäisin, joten pidin häntä jonkinlaisena kylään tulleena setänä. Riiko pyöri tuvan lattialla verkkaista ympyräänsä, jalalta toiselle.

– ja raharukki.

Riikon siluetti näkyin Pappilanmäen ikkunoista maantielle, puolenpäivän aikaan tunturimopoillaan kuivaamon seinustalta postiaan hakemaan tulleille kylänmiehile.

Lisen ja Benjaminen silmissä Riiko oli profeetta, jonka puheita tuli  kuunnella ennustuksina. Eräänä päivänä järven yli vyöryisi kiinalaisia. Käytännön Messius lankesi kuitenkin Manulle, hänhän oli vain tavallinen, terve poikalapsi.

Pelasta tämä perhe, pelasta!

Mirta kiersi Anisan kanssa Benjaminin bändin solistina pitkin pitäjää. Tytöt muistuttivat silkkisissä lettinauhoissaan ja Lisen ompelemissa pallomekoissa kaksososia. Valheen voimalla duetto sai kuulijoita. Eikä Anisalla ja Mirtalla ollut muutakaan tekemistä kuin odottaa ja nukahdella, kuunnella huutoa ja pauketta ja huomata , että olivat äänten perusteella mukana.

Mirta oli arka tyttö ja pidätti sisälleen Lisen ja Benjaminin myrskyt ja muuten vaan valtameren. Mirta etsiytyi melun reunoille syrjäisiin paikoihin, piiloutui komeroihin ja nurkkien taakse. Mirta tarkkaili pölyhiukkasten pyörteitä, kiipesi tuomeen tavoittelemaan lintujen kieltä. Porstuan katolta ja hän pääsi seinän poikkilistaa pitkin vintin ikkunasta sisään.