Mirta otti käteensä tumman valokuvan Loten kirjahyllystä.
-Iida nuorena, Lotte sanoi ja kattoi pöydälle valkoiset posliinikuppinsa, joissa kukki pieniä punaisia ruusunkukkia.
Kuvassa seisoi laiha, pitkälettinen tyttö, joka katsoi vakavana kohti. Hänellä oli tumma, pitkä leninki ja soikeat kasvot. Mirta ei saanut katsettaan irti Iidan isoista, pyöreänvinoista silmistä.
-Sellanenhan se oli, äiti, sinun mummisi, Lotte sanoi ja asetteli sokerikkoa pöydälle.
-Millainen?, kysyi Mirta.
-Työteliäs ihminen, vastasi Lotte vaisusti, ja Mirta ymmärsi, ettei hän saisi kyselemällä tietää totuutta äidinäidistä. Lottehan oli itsekin ollut vielä lapsi, kun Ida kuoli. Nyt Mirta oli nähnyt kuitenkin häivähdyksen esiäidistään, jonka elämää hänkin eli eleissään, ilmeissään, luonteenpiirteissään ja taipumuksissaan ja että ne olivat perintoä edellissiltä sukupolvilta.
Mirta sai vielä muutaman kirjeen Lotelta. Kirjeissä oli vanhoja valokuvia Lisestä. Yhdessä kuvassa Lise seisoi valtavan kyläkoivun katveessa, yllään kukikas kesäleninki, hiukset taidokkaasti muotoiluilla laineilla ja jaloissa mustat mokkanahkaiset kengät. Toisessa kuvassa Lise istui alakuloisena Kellokosken sairaalan rapuilla toisten työharjoittelijoiden välissä, pitkä valkoinen tukka auki ja kasvot vakavina. Kolmannessa kuvassa Lisen taustalla näkyi eduskuntatalo, hän seisoi sen edessä kauniissa jakkupuvussa, tyylikäs, siro hattu päässään, käsikädessä pienen sarkapukuisen pojan kanssa. Poika oli siis Miro, viisivuotias sokeainkoululainen. Mutta kirjeissä ei ollut sanaakaan siitä tuntemattomasta osasta Lisen lapsuutta, joka lepäsi kaiken yllä kuin purkautumaton ukonilma.
—
Kun Mirta tapasi Lisen isän, Juhon, Mirta oli ollut vielä niin pieni, ettei hänelle jäänyt muuta muistoa hänestä kuin ohut mielikuva kesäisestä illankorvasta, kun vanha, tuntematon mies horjahteli linja-autolta pihaan. Kuinka mies oli pysähtynyt Mirtan eteen ja kysynyt Liseä ja hän oli osoittanut sormella navettaan päin. Miten Lise oli nättäytynyt navetan ovella, hätääntynyt ja pyyhkinyt käsiään navettatakkinsa helmaan.
-Entä se Juho? Ukki?
-Suutari. Kiersi kyliä. Paha oli meille lapsille. Ja Ida-äidille.
-Miten paha?
-Oli arvaamaton juovuspäissään.
-Löi Idaa ja lapsia?
-Niin. Kun nukuttiin pirtin nurkassa, isä tuli ja…käytti remmiä.