Mirtan alkuluku

Mutta Mirta. Hänen ei olisi edes pitänyt syntyä tänne. Mutta Benjaminin siittiö oli jäänyt elämään Hilman munanjohtimeen ja kun Hilman ensimmäinen synnytyksenjälkeinen munasolu irtosi, Benjaminin siittiö tunkeutui sen sisään.

Kenenkään lapsuus ei ole kauttaaltaan kamala, mutta Mirtan kaltaiset pystyvät näkemään, kuinka pahat ihmiset voivat tehdä hyviä tekoja, eikä se  tee heistä hyviä ihmisiä. Ja että myös hyvät  sortuvat pahuuteen välittämättä siitä mitä tekevät.

 

 

Äidinrakkaudettomuus

Me asuimme Pappilanmäellä. Keskellä kylää, järven rannalla. Järven halki kulki valtakunnan raja. Hilma sodan, penseyden, viheliäisyyden ja köyhyyden riistämänä. Benjamin latojen, liitereiden, maitolaitureiden ja navetan seiniin piirtelevänä lapsiaikuisena. Ja me, näiden lapset, näkövammainen Riiko-poika ja hänen merimiespukuinen varjonsa, Manu, sekä kolme tyttöä: Anisa, Mirta ja Sade.

Pihamaalla juoksivat harmaankirjavat, mustat ja punaiset kanat. Parinkymmenen viinimarjapensaan ja kahdeksan omenapuun puutarhan läpi johti pikkukivinen suora polku. Sitä pitkin me tytöt juoksimme peräkanaa puutarhan laidalle, Josefina-mummon käsivarsien alle, vaikka Josefinasta äitiys olikin jo haihtunut aikoja sitten ja rinnassa rahisi enää vain kuiva itku, jossa Pellervo-ukin muisto yhä eli.