Mummon mökki, (Mirta kertoo)

Pihamaalla juoksentelivat harmaankirjavat, mustat ja punaiset kanat. Parinkymmenen viinimarjapensaan ja kahdeksan omenapuun puutarhan läpi johti pikkukivinen suora polku. Sitä pitkin me tytöt juoksimme puutarhan laidalle, Josefina-mummon mökkiin. Rimpuilimme itsemme Josefinan käsivarsien alle, vaikka Josefinasta äitiys olikin jo haihtunut ja rinnassa rahisi enää vain kuiva itku, jossa Pellervo-ukin muisto eli.

Mutta sitten tuli kesä, jolloin Josefinakin lähti.

Hiivimme mummon mökin ikkunlautojen alle. Koputtelimme ikkunoihin ja rapsuttelimme niitä sireeninoksilla. Kuvittelimme, että nyt mummo ihmettelee, mitä kummaa ulkona oikein tapahtuu ja kumartuu kurkistamaan ikkunasta ulos. Tirskuimme ja painauduimme nurkan taakse piiloon. Mitään ei tapahtunut. Tuntui kuin tuuli olisi lehahtanut päittemme päällä ja Anisa rupesi keräämään juhannusruusuja seinänvierustalta. Sitten Hande ja Sara avasivat Josefinan ulko-oven, kompuroivat eteisen kautta tuvan ovelle ja tervehtivät Josefinaa yhdestä suusta:

-Päivää! Päivää!

Hande ja Sara ryntäsivät ulos talosta yhtäaikaa, satuttivat itsensä oven karmeihin, Hande hyppäsi parilla loikalla raput alas ja Sara lyyhähti rappusille. Anisa näki ikkunasta mummon jalat. Siellä mummo istui  puusängyllä suu auki ja tuijotti kattoon.

Sitten tuli ruumisauto. Mummon mökin eteisessä haisi oudolta. Ruudullinen esiliina avattiin ja pitkä kukkamekko leikattiin sakseilla mummon päältä. Kultainen vihkisormus katkaistiin hohtimilla, koska sitä ei saatu saippualla ja vedellä pois tuvonneesta sormesta. Sitten ruumisauto vei Josefinan ja  Anisa heitti valkoiset ruusunsa ruohikkoon.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *