Postilaatikko

Asvaltti poltti paljaiden jalkojen alla. Työnsimme pyörät metsään hiekkatielle, se johti vanhalle myllylle joen uomaan. Tienvarressa kasvoi villivadelmapensaita. Poimimme vadelmia sieltä täältä matkan varrella, mutta samalla piti tömistellä maata ja huitoa kepeillä oksia ja korkeaa heinikkoa. Tienvarsi ja jokea reunustava louhikko vilisi sisiliskoja ja käärmeitä.

Joen yli rakennettu silta oli romahtanut. Siitä oli muistona enää isojen kivien röykkiö. Koski pauhasi, kimalsi ja välkkyi ja vesi pärskyi sen tielle padotuista kivistä. Suvannot olivat kuin isoja pyykkipaljuja, joissa vaahto pursusi. Myllystä oli jäljellä enää raunio, jonka seasta kasvoi maariankämmeköitä ja tummansinipunaisia kirkikukkia. Mirta kurkotti kämmekkää laakean myllynkiven vierestä ruohikosta, kun kivellä liikahti jokin. Tyttö kavahti taaksepäin, ja näki, kuinka kivellä makasi pitkä musta kyy. Aurinko kiilsi sen nahassa ja eläin työnsi kaksihaaraisen, kalpean kielensä ulos. Mirta peräänty ja säntäsi polkupyöräröykkiötä kohti:

-Käärme! Beelsebubi, perkele!

Mirta polki, Anisa istui tavaratelineellä ja Sara seisoi pyörän kourussa Mirtan edessä. Pienet varpaat kipristyivät tankoon. Hande paineli risteyksessä puolen kilometrin päässä. Mirta tiesi, että Hande nyyhkyttäisi yhä järkytystä, johon Mirta oli syypää. Kumikenkä lepäsi nyt joen pohjassa ja uteliaat kalat pitäisivät sitä luolanaan.

Sitten Mirta, Sara ja Anisa huomasivat sen yhtäaikaa. Asvaltilla rötkötti ruskea, sahalaitaselkäinen käärme. Se oli jäänyt ehkä auton alle, mutta siinä ei näkynyt yhtään rikkinäistä kohtaa eikä verta. Sara heitteli käärmettä varmuuden vuoksi pikkukivillä, mutta se ei herättänyt siinä elonmerkkejä. Se oli yhtä kuollut kuin Osuuskaupan muoviset lelukäärmeet. Paitsi että se oli oikea ja näytti elävältä.

Mirta tempaisi käärmeen käteensä ja heitteli sitä pari kertaa ilmaan. Loppumatkan käärme matkusti Mirtan kämmenen ja ohjaustangon välissä kylän postilaatikolle saakka.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *