Mirtan silmä on muurautunut umpeen. Hän makaa mattokasassa autotallin eteisessä.  Autotallin lattialla lojuu röykkiöittäin tehtaalla likaantuneita farkkuja: Wrangler, Lee, Lewis, Beawers.

-Paskamahat, paskaperseet! Tete könyää tyttöjen jääkaapille  ja vetää jääkaapista viimeiset makkarasiivut. Ne ovat kauppakassista, jonka Ben heitti lattialle pitkän piereskelyn saattamana: siinä on sioille apetta!

Mirta näkee kapeasta sivuikkunasta, miten Tete liukastelee sateisella nurmikolla. Tete pyörii liejussa, putoaa takapuolelleen, sätkii,  yrittää jaloilleen ja  eteenpäin kuin yksinkertainen hyönteinen.

Mitä voin Tetestä ajatella nyt? Lapsuusmuistot ovat sattumanvaraisia, hiljaisia ja haalistuneita  unia. Kun aikuiset olivat pellolla, Teten tehtävänä oli paimentaa meitä, ettemme polttaisi taloa, karkaisi metsään susien suuhun tai hukkuisi järveen.  Hän vaihtoi meille kolmelle vuoronperään harsovaippoja.

Ladossa, jonka seinälautojen välistä valo siivilöityi suolaiseen oreganontuoksuineen heinäkasaan, Tete opetti meitä tekemään voltteja, joita emme koskaan oppineet. Muistan Teten turhautumisen ja halveksunnan, koska meistä ei ollut mihinkään.

Tetellä oli korkeushyppyteline pajan takana ja pituushyppykaukalo. Siellä hän urheili omassa yksinäisyydessään ja me sotkimme hänen pururatansa heittelemällä sille pikkukiviä ja risuja.

Talvisin Tete aurasi peltisellä auralla lammen pinnan paljaaksi ja luisteli jäällä ympyrää ruohontuppaita väistellen. Benin nuoruudessa lampi oli ollut oikea ahvenlampi,  ja talvisin vesikelkka oli pyörinyt aisan päässä sen keskeltä akselinsa ympäri.

Muistan halkoliiterin,  jossa jäisten halkojen seassa hyppi paperisia Veikko Kankkosia. Tete oli leikannut ukot pahvista ja liimannut niille pahvisukset. Jokaisen päälle oli väritetty sinivalkoinen Suomi-verryttelypuku ja jokaisen päässä oli sinivalkoinen lippupipo.