Kaikki kirjoittajan maaria artikkelit

Mutta Mirta…. (Kaikkitietävä kertoo)

Minulla on kaksi siskoa: Anisa ja Sara. Anisa leikkii poikien kanssa metsässä ja Sara inttää kaikesta. Minulla on myös kaksi veljeä: Miro, joka söi karvamadon, ja Tate, joka veistää vuoroin pikku-ukkoja, vuoroin siipiä halkoliiterissä. Miro asuu talvet Helsingissä sokeainkoulussa ja Tate kirjoittelee  koulukirjoihinsa Kiveksis Ale.

Mirta oppi kirjoittamaan kansakoulussa Annin luokalla. Anni oli nuori opettaja, joka asui koulun yläkerrassa. Annilla oli muodokas jakkupuku ja valtava tupeeraus,  Mirtan mielestä se oli kuin mehiläispesä, jonka sisältä olisi voinut kömpiä itse kuningatar kesken aamuhartauden, kun Anni polki harmoonia ja lauloi korkealla äänellä: Herraa, hyvää, kiittäkää! Riemuiten ylistäkää!

Anni oli itsellinen nainen, jollainen Mirtakin halusi olla. Annin päänsisäinen kuningatar ei kiittäisi herraa, vaikka harmooni halkeaisi. Mirta alkoi viettää yhä enemmän aikaa koulun yläkerran kirjastossa.

 

Perheen synty

Lise syntyi suutarin torppaan järven taakse, mutta vastapäiselle rannalle, kylän keskelle, syntyi talollisen poika Benjamin kaksi vuotta myöhemmin. Kun Lise opetteli uimaan järven toisella puolen, Ben polskutti käsipohjaa vastakkaisella rannalla.

Jonakin tammikuun pakkasyönä, viisitoista vuotta myöhemmin, Benjamin hiihti kylän poikien kanssa järven yli ja jäi yöksi Lisen kotimökkiin, koska Lisen isä oli lähtenyt Sortavalaan myymään kenkiä venäläisille sotilaille. Tuosta yöstä lähtien Lise alkoi vihata Benjaminia ja saman vuoden syyskuussa syntyi heidän esikoisensa Miro.

Kyläläiset nimittelivät huusholliamme Pappilan mäeksi, koska helluntai- ja vapaaseurakunta löysivät perheemme ja Benjamin ja Lise saivat herätyksen kesken vaikeuksiensa.

 

Lapset

Lise ja Ben saivat vielä yhden lapsen . Hän sai nimekseen Sara, vaikka Sade olisi sopinut paremmin, koska syntymää seurasi kuuden päivän myrsky. Viljapellot lakosivat, metsäpolut katosivat savivelliin, vesi virtasi putouksina ränneistä ja piiskasi railoja sorateihin.

-Mitä Sarasta? kysyi Anisa olkiaan kohautellen, kun Lise tiukkasi, missä Sara on. Ai, Sarako? vastasi puolestaan Mirta  iltaypsyn aikaan.

Lise hermostui ja kulki edestakaisin pihamaalla, juoksi puutarhassa, kurkisteli viinimarjapensaiden alle, kävi aitoissa, tarkisti jyvälaarit, piipahti saunassa, kiirehti navettaan ja kulki pehkuissa navetan ylisillä, mutta Saraa ei löytynyt mistään .

-Nyt etsitte ja haette Saran vaikka kiven alta! Lise käski.

 

 

 

 

Mutta Mirta…(Kaikkitietävä)

Oli tyhjää. Huutoa.

Kun sumu vähitellen hälveni, Mirta huomasi, että hänen ympärillään pyöri oma planeettakunta: Lise, Benjamin, isosisko Anisa ja kymmenkunta vuotta vanhemmat veljet Miro ja Tate.

Miroa näki vain jouluisin ja kesäisin, joten Mirta piti häntä jonkinlaisena kylään tulleena setänä. Miro pyöri tuvan lattialla verkkaista ympyräänsä, jalalta toiselle.

– Raharukki, kyläläiset nauroivat, kun pyörivä siluetti näkyi Pappilan ikkunoista maantielle. Maantien varressa oli punalautainen kuivaamo ja kuivaamon seinässä iso keltainen postilaatikko. Kylän miehet kokoontuivat postilaatikolle päiväpostin aikaan. Se saapui linja-auton mukana kello kaksitoista.

Lisen ja Benjaminin silmissä Miro oli profeetta, jonka puheita tuli tulkita ennustuksina. Eräänä päivänä järven yli vyöryisi tuhatmäärin kiinalaisia.

Pelasta tämä perhe, pelasta!

Mirta kiersi Anisan kanssa Benjaminin bändin solistina pitkin pitäjää. Tytöt muistuttivat silkkisissä lettinauhoissaan ja Lisen ompelemissa pallomekoissa kaksosia. Se lisäsi bändin suosiota. Eikä Anisalla ja Mirtalla ollut muutakaan tekemistä kuin kuunnella huutoa ja pauketta ja pitää huoli siitä, että pysyivät mukana.

Mirta oli arka tyttö ja pidätti sisälleen Lisen ja Benjaminin myrskyt ja muuten vaan valtameren. Mirta etsiytyi melun reunoille syrjäisiin paikoihin, piiloutui komeroihin ja nurkkiin. Mirta kiipesi peräkammarin porstuan katolle. Katolta hän pääsi seinän vaakalistaa pitkin vintin ikkunan alle, ja eipä aikaakaan, kun tyttö oli jo vetänyt itsensä vintin ikkuna-aukosta sisään.