Vintillä (Mirta, kirjailija)

Mirta pudottautui vintin ikkunaruudusta sisään. Lattialla oli sahanpurua, eriparisia vanhoja lasten ja aikuisten kenkiä  ja vanhan tapetin riekaleita. Ikkuna-aukosta näkymä avautui puutarhaan, tai oikeastaan siitä näkyi vain pihatien pätkä ja tien ja puutarhan välistä sireeniaitaa. Benjaminin mukaan ikkuna avautui järvelle, mikä oli taas niitä Benjaminin perspektiivivirheitä, joita hän ei itse eläissän tajunnut. Ei vielä sittenkään, neljäkymmentä vuotta myöhemmin, kun paikallislehden toimittaja nimesi Benjaminin maalaukset ”hieman naivistisiksi”. Järvi nousi ilmaan, talon nurkka näytti vajoavan pihamaahan, valkoruskea lehmä pellolla märehti jättiläisenä ja toinen sorkka kutistui olemattomiin.

Se johtuu tästä paikasta, Mirta ajatteli ja tutki runovihkon välissä säilyttämäänsä  sireeninlehteä. Se oli melkein Mirtan kasvojen kokoinen.  Miksi tämmöisiä virheitä? Koivuniemen takana kasvoi mutalikossa pieniä lumpeita. Joukossa kellui kuitenkin yksi, joka oli teelautasen kokoinen. Mirta työnsi varpaansa sahanpuruihin. Hän ymmärsi jo, mitä äiti tarkoitti, kun hän sanoi Mirtaa joskus hellästi Ankka Lampiseksi. Kun Mirta oli kolmentoista, Tate mittaili hänen vartaloaan hämmästyneen ivallisesti,  kuin ajatellen, etteikö tuo edes kasva naiseksi? Ja sitten Tate sen pudotti:

-Miten ihmeessä nuo räpylät on tuollaiset! Räpylät. Tate jatkoi:

-Mirtahan voisi istua tietyökoneen perässä ja lanata teitä. Hah hah hah!

Mirta veti varpaansa sykkyrälle sisäänpäin ja vältti kulkemasta paljain jaloin. Siitä huolimatta jalkaterät huomattiin, niitä tuijotettiin ja niille tirskuttiin. Mirtan kengänkoko oli 41.

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *