Äiti ei kiroile, koska on uudestisyntynyt, eikä helvetin tuli koske häntä. Sana hullu on meidän perheessä kielletty, koska raamatussa sanotaan, että se, joka sanoo toista hulluksi, on ansaitseva helvetin tulen.
Nyt äiti on latonut puiselle leivinlaudalle rivin pyörösiä. Pyöröset ovat pikkulautasen kokoisia kakkaroita, joiden päällä on riisipuuroa, eikä niitä kukaan meillä syö. Mutta kun äiti saa päähänsä leipoa, hänen käsistään sinkoaa piirakkaa, pyöröstä ja limppua satapäiselle komppanialle, vaikka meitä on vain viisi. Minä, Anisa, Sara, isä ja hän.
– Näistä ei ole ikipäivänä minkään tekijäksi, äiti kiroaa hampaittensa välistä. Vaikka ei hän kiroa.
Äidillä on sininen puuvillamekko, jossa seilaa isoja poutapilviä. Punavihreäraidallinen esiliina peittää miehustan pilvet. Hiukset on letitetty sykeröiksi huivin alle. Kantapäät tömähtävät lattiaan, kun äiti ravaa edestakaisin hellan ja uunin väliä. Oikea kyynärvarsi kohoaa ja sormet puristuvat nyrkkiin.
– Lutkat!
Savu työntyy pellinraosta sisään ja laskeutuu uunin pankkoa pitkin alas. Ikkunasta lankeaa valoläikkä lattialle. Sen keskelle heijastuu ikkunapuiden risti.